Lapsuuden trauma
| | |

kuinka lapsuuden trauma muovaa identiteettiä ja suhteita?

Lapsuuden ja nuoruuden aikana koettu trauma ei jää menneeseen. Lapsuuden trauma kietoutuu osaksi identiteettiä, tapaa kokea itsensä ja muita. Trauma muuttaa sitä, kuinka ihminen navigoi maailmassa: kuinka hän kiintyy, rakastaa, suojelee itseään ja reagoi pettymyksiin. Trauma voi olla kuin näkymätön käsi, joka ohjaa päätöksiä, ihmissuhteita ja tunteita, usein tiedostamatta.

Lapsuuden trauma voi tehdä maailmasta ennakoimattoman paikan. Kun turvallisuus järkkyy varhaisessa iässä, keho ja mieli oppivat olemaan jatkuvassa valmiustilassa – valmiina pakenemaan, puolustautumaan tai katoamaan. Aikuisena tämä voi näkyä ylireagointina konflikteihin, kyvyttömyytenä luottaa tai taipumuksena miellyttää muita oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Kiintymyssuhdeteoriat ovat osoittaneet, että varhainen trauma voi muokata tapaa, jolla ihminen solmii ihmissuhteita. Turvallisen kiintymyksen sijaan hän saattaa kasvaa epäluottamukseen: ihmissuhteet voivat tuntua joko liian pelottavilta tai pakkomielteisen tärkeiltä. Läheisyys voi herättää ahdistusta, tai sen tarve voi olla niin voimakas, että se johtaa toistuvasti vahingollisiin suhteisiin ja läheisriippuvuuteen.

Nuorena koettu trauma voi vaikuttaa käsitykseen omasta arvosta. Jos joku on oppinut, että hänen tunteensa tai tarpeensa eivät ole tärkeitä, aikuisuudessa tämä voi ilmetä syvänä häpeänä, itsensä vähättelynä tai kyvyttömyytenä asettaa rajoja. Trauma voi saada ihmisen joko pakenemaan konflikteja tai ajautumaan niihin yhä uudelleen, koska alitajuisesti hän hakee tuttua, vaikka se olisi tuhoisaa. Lapsuuden trauma voi luoda sisäisen äänen, joka on ankara ja arvosteleva, saaden ihmisen tuntemaan, ettei hän koskaan riitä. Se voi ilmetä täydellisyyden tavoitteluna, itsensä rankaisemisena tai päinvastoin lamaantumisena ja toivottomuuden tunteena.

Tutkimukset osoittavat, että traumat ei vaikuta vain psyykeen, vaan myös kehoon. Stressihormonitasot voivat jäädä pysyvästi koholle, mikä altistaa ahdistukselle, masennukselle ja fyysisille sairauksille, kuten sydän- ja verisuonitaudeille. Aivot oppivat suodattamaan maailmaa uhkien kautta, mikä voi johtaa jatkuvaan varuillaan oloon silloinkin, kun vaaraa ei ole.

Mutta vaikka traumat voi jättää syvät jäljet, se ei ole peruuttamaton kohtalo. Ymmärtäminen ja myötätunto voi avata tien paranemiseen. Ihminen voi oppia, että hänen arvonsa ei määräydy menneisyyden kokemusten perusteella ja että turvaa ja yhteyttä on mahdollista rakentaa uudelleen, askel kerrallaan.

Yksi tärkeimmistä asioista turvallisuuden uudelleen rakentamisessa on luottamuksellinen ja kannatteleva terapiasuhde. Se, mikä on rikkoutunut ihmissuhteissa, voi myös korjaantua ihmissuhteiden kautta. On tärkeää voida yhdistää itsessään ne tunteet ja puolet, jotka on joutunut lapsuudessaan kieltämään selviytyäkseen. Tämä on usein pitkä prosessi, mikä vaatii kärsivällisyyttä, itsemyötätuntoa ja tukea.

Turvallisuuden tunne syntyy hyväksyvässä ja lempeässä ilmapiirissä, jossa kaikki puolemme saavat tulla näkyviksi ilman pelkoa tuomitsemisesta. Kun saa tulla nähdyksi ja kohdatuksi herkässä vuorovaikutuksessa, jossa peilaaminen ja oikea-aikaiset tuetut oivallukset on keskiössä, voi vähitellen oppia kuulemaan omia tarpeitaan ja vastaamaan niihin. Turvallisuuden tunne vahvistuu, kun itsestä tulee tietoisempi, eikä menneisyys tai muiden odotukset enää määritä sitä, kuka on. Näin ollen omat rajat ja voimavarat löytyy.

Terapian tavoitteena on rohkaista ja tukea sinua löytämään aikuisen voimavarasi, joiden avulla voit alkaa pitää huolta sisäisestä lapsestasi. Kun turvan kokemus vahvistuu, myös resilienssi kasvaa ja vähitellen elämä alkaa tuntua vakaammalta, omalta ja vapaammalta. Sinä et ole sama, kuin mitä sinulle on tapahtunut!

Olet arvokas ja ansaitset tulla löydetyksi sinuna, aitona ja uniikkina!🦋 ❤️

Älä arkaile ottaa yhteyttä, jos olet huomannut itsessäsi tarvetta sisäiselle turvan kokemiselle. Sun ei tarvi selviytyä yksin!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *