Kun sisällä tuntuu turvattomuus – ja keho kantaa sen tarinan

”Turvattomuus – on aina kyse jonkin tason tuettomuuden kokemuksesta.”

Turvattomuuden tunne viittaa kokemukseen, että ympäröivä maailma tai tilanne ei ole turvallinen tai vakaa. Tämä tunne voi syntyä epävarmuudesta, pelosta tai altistumisesta vaaralle.

Turvattomuutta voi syntyä omassa elämässä tapahtuneiden yllättävien, hallitsemattomien elämänmuutosten ja kriisien vuoksi tai jatkuvan epävarmuuden vuoksi. Jokainen reagoi omiin sekä maailman tapahtumiin myös oman kokemusmaailmansa kautta. Joka tapauksessa, turvattomuuden tunteessa on aina kyse myös jonkin tason tuettomuuden kokemuksesta. 

Joskus turvattomuus ei huuda kovaa – se vain kulkee hiljaa mukana.
Ehkä kannat sitä mukanasi, etkä edes ole huomannut, kuinka paljon se vaikuttaa. Se voi olla varovaisuutta, jota et osaa selittää. Levottomuutta silloin, kun kaikki näyttää olevan hyvin. Tai väsymystä, joka ei helpota levolla.

Turvattomuus ei aina ole tietoista pelkoa. Se on tunnetta siitä, ettei oikein ole paikkaa, jossa voisi laskea kaiken alas. Että jokin sisällä pysyy jatkuvasti valppaana – varmuuden vuoksi.

Ehkä elämäsi on sisältänyt tilanteita, joissa sinulla ei ollut ketään, joka olisi sanonut:
”Sinä saat olla tässä. Sinua ei hylätä.”

Ehkä kannoit liikaa liian varhain. Tai jäit liian yksin tunteidesi kanssa. Ehkä opit jo lapsena, että pitää olla varovainen, nopea, miellyttävä tai näkymätön.

Kun keho alkaa suojata, se suojaa hyvin

Se tarkkailee. Hengitys jää pinnalliseksi. Lihakset jännittyvät. Uni ei tule. Mieli käy ylikierroksilla. Jokainen kohtaaminen tuntuu hieman työläältä. Vaikka kukaan ei vaadi mitään, sisällä on tunne: minun täytyy jaksaa, hallita, selvitä.

Tällainen sisäinen turvattomuus voi tuntua siltä, kuin eläisi koko ajan vähän reunalla.
Sivussa omasta elämästä.
Vieraana omassa kehossa.

Turvattomuus ei ole heikkous. Se on jälki siitä, mihin jäit yksin.
Se kertoo, missä koit liian varhain, ettei sinua suojattu, nähty tai ymmärretty.
Ja vaikka se voi näkyä monin tavoin – ahdistuksena, uupumisena, suorituksena, vetäytymisenä, toivottomuutena – se ei ole koko totuus sinusta.

Se on viesti.
Ja viesti kaipaa tulla kuulluksi – ei korjatuksi.

Turva

Turva ei synny vain siitä, että vakuutat itsellesi kaiken olevan hyvin.
Se syntyy hetkissä, joissa voit hengittää syvään omassa läsnäolossasi ja toisen läsnäollessa.
Siinä, että joku katsoo sinua lempeästi ja sanoo:
”Minä näen sinut. Saat olla juuri tässä, juuri nyt, juuri tällaisena.”

Turva koetaan. Sitä ei vain ajatella.

Turva alkaa kasvaa pienistä hetkistä, joissa voit laskea suojauksiasi – edes hieman.
Se ei vaadi suuria harppauksia, vain pieniä, toistuvia askeleita.

Ehkä nyt on aika kysyä:
Voisinko tänään olla hetken rauhassa – edes oman hengitykseni kanssa?
Voisinko sallia kehoni viestien tulla itselleni näkyväksi, lempeästi?
Voisinko uskoa, että pelollakin voi olla tarkoitus – että se haluaa suojella, mutta se ei ole ainoa ääni minussa?

Turvallisuus on mahdollista rakentaa uudelleen. Ei yksin. Vaan yhdessä, vähitellen.
Kanssasäätely, turvallinen yhteys, myötätunto – ne voivat alkaa hoitaa tarinaa, jonka kehosi on kantanut aivan liian pitkään.

Sinussa on jo siemen sille.
Turvalle.
Luottamukselle.
Ja syvälle levollisuudelle, joka ei ole suoritus vaan olemisen oikeus. Ei ole liian myöhäistä oppia tätäkään! Voisiko pelolla ja turvattomuudella olla tarkoitus näyttää sinulle, mikä osa sinua ei ole vielä löytänyt todellista rakkautta ja turvaa?

On luonnollista kokea turvattomuutta epävarmuuksien keskellä.