Kun miellyttäminen kadottaa minut

– tarina miellyttämisen juurista, uupumisesta ja toipumisen mahdollisuudesta

Töiden jälkeen palaat kotiin hartiat jännityksestä koholla. Päivä on taas kulunut toisten tarpeiden täyttämiseen niin töissä, kuin kotonakin. Sanoit kyllä, vaikka olisit kaivannut ei:tä. Illalla olo on tyhjä ja väsynyt. Mieleesi hiipii kysymys: miksi minun on niin vaikea kieltäytyä, vaikka tunnistan sen pienen sykäyksen sisälläni? Tälle käytökselle on nimikin: miellyttäminen.

Huomaat, että miellyttämisestä on tullut sinulle lähes huomaamaton tapa etsiä hyväksyntää ja vältellä ristiriitoja, säästää itseäsi toisten tunnetilojen sinussa nostattamasta epämukavasta tunteesta ja välttää torjutuksi tai torutuksi tulemista jollain tasolla. Vasta hiljattain aikuisena olet alkanut oivaltaa, kuinka syvälle juurtunut tämä tapa on ja kuinka sen juuret on alkanut kasvaa jo todennäköisesti varhaislapsuudessa.

Kun kiltteys oli keino selviytyä

Pikkulapsena aistit herkästi vanhempiesi mielialat ja yritit olla mahdollisimman kiltti. Kun ilmapiiri kiristyi, vetäydyit huoneeseesi tai tarjouduit auttamaan kotitöissä – mitä tahansa, kunhan vältettäisiin riitaa. Opit, että jos olit huomaamaton ja auttavainen, aikuiset ehkä pysyivät rauhallisina. Miellyttäminen ei siis ollut vain hyvä käytös, se oli tapa hakea turvaa.

Et osannut sitä silloin sanoittaa, mutta jo varhain opit, että miellyttämällä pystyy ehkäisemään toruja tai vanhempien pettymyksen.

Et ole ainoa: liiallisen miellyttämisen taustalla on usein juuri tuo hyväksynnän jano ja hylätyksi tulemisen pelko, joka juontaa juurensa varhaisiin kokemuksiin. Se on syvälle juurtunut selviytymiskeino, joka saa alkunsa lapsuudenkokemuksista – joskus selvänä kaltoinkohteluna, joskus hienovaraisemmin niin, ettei lapsen tunteille vain ollut tilaa.

stressireaktiona miellyttäminen

Tutkimuksissa puhutaan jopa fawn- tai miellyttämisreaktiosta neljäntenä mahdollisena stressivasteena taistele-, pakene- tai jähmety-reaktioiden rinnalla. Tämä reagointitapa yhdistetään erityisesti kehitykselliseen traumaan, jossa lapsi oppii sulautumaan toisen ihmisen tunteisiin ja tarpeisiin säilyttääkseen turvan.

Vaikeissa olosuhteissa, esimerkiksi jos kohtasit lapsena väkivaltaa tai vanhemman arvaamattoman raivon tai tunteiden vaihtelun, sinusta on voinut tulla ylivarautunut miellyttäjä. Opit uskomaan, että olemalla kiltti ja huomaamaton voit estää ikäviä tilanteita: miellyttämällä yrität ennalta ehkäistä aikuista suuttumasta tai masentumasta. Toisinaan taustalla ei ole yhtä selkeää traumaa, vaan pitkällinen tunne siitä, ettei omana itsenään riitä. Jos koit saavasi rakkautta pääosin miellyttämisen kautta, opit pitämään yllä hymyä silloinkin, kun sisällä sattuu, miellyttämään, ettei muilla olisi huono olla.

Kiintymyssuhde ja miellyttäminen

Ihmisen kiintymyssuhdemallit muovautuvat varhain, ja nekin heijastuvat miellyttämistaipumukseen. Jos olet kasvanut turvattomassa kiintymyssuhteessa – peläten hylkäämistä tai luottamatta siihen, että saisit rakkautta ehdoitta – voit aikuisena jatkaa saman kaavan toistoa. Tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset, jotka yrittävät ansaita rakkautta uhrautumalla ja miellyttämällä, edustavat usein ahdistunutta tai välttelevää (turvatonta) kiintymystyyliä. He ovat sisäistäneet ajatuksen, ettei yhteys toiseen ole turvallinen ilman jatkuvaa myöntymistä. Niinpä he joustavat ja mukautuvat, jotteivät vaan tulisi torjutuiksi.

Tunteet ja miellyttäminen

Miellyttäminen ei siis lopulta ole aina pelkkää hyväntahtoisuutta, vaan selviytymisstrategia, jonka motiivina on usein pelko, häpeä tai syyllisyys. HUOM! Tottakai joskus haluamme joustaa, olla hyväntahtoisia ja tehdä palveluksia toisille ihan omasta tahdostammekin. Se onkin aivan eri asia! Se on silloin oma valintamme, eikä pohjaudu selviytymiseen.

Sinun kohdallasi taustalla voi olla juuri hylätyksi tulemisen pelko: alitajuinen uskomus, että jos et miellytä, sinut jätetään yksin. Lisäksi saatat kantaa mukanasi selittämätöntä syyllisyyttä, aivan kuin velvollisuutesi olisi aina joustaa. Tällaisista tunteista ja uskomuksista on voinut muovautua pikkuhiljaa osa persoonallisuuttasi. Siitä on tullut opittu tapa navigoida maailmassa. Alitajunnassa miellyttämisestä on tullut keino välttää uhkaa ja etsiä turvaa toisten kautta, vaikka sen alkuperäinen tarve olisi kadonnut.

Miellyttämisen näkymätön hinta

Ei olekaan yllättävää, että liiallisella miellyttämisellä voi olla vakavia seurauksia hyvinvoinnillesi. Se heikentää itsetuntoasi, kuormittaa sinua henkisesti ja voi lopulta johtaa kierteeseen, jossa stressi, uupumus, ahdistus ja masennus kasaantuvat. Tutkimuksissa on jopa mitattu, että voimakas miellyttämisen tarve linkittyy matalampaan psyykkiseen hyvinvointiin – toisin sanoen miellyttämistaipumus ennustaa heikompaa mielenterveyden tilaa. Ehkä olet itsekin huomannut: mitä enemmän yrität venyä toisten toiveisiin, sitä tyhjemmäksi ja uupuneemmaksi tunnet itsesi.

Pahimmillaan et ehkä pysty rentoutumaan kuin ollessasi yksin, kaukana kaikkien vaatimuksista. Sosiaaliset tilanteet, jotka ennen toivat iloa, alkavat kuormittaa ja olet aina “valmiustilassa” aistimassa muiden tarpeita. Ilo ja spontaanius katoavat, ja tilalle hiipii katkeruus: myönnyt vastentahtoisesti ja tunnet salaa kaunaa, mutta syytät siitäkin itseäsi. Jatkuva myötäily tuo mukanaan myös univaikeuksia ja fyysisiä stressioireita, kuten päänsärkyä ja sydämentykytyksiä. Kehosi ja mielesi yrittävät kertoa, että suunta on väärä.

Tutkimustiedon valossa tämä kuvio on valitettavan tuttu. Ihmiset, jotka jatkuvasti sivuuttavat omat tarpeensa miellyttääkseen muita, ovat alttiita krooniseen stressiin ja uupumukseen. Saatat kärsiä ahdistuksesta, alavireisyydestä ja itsetunnon laskusta. Pitkään jatkuessaan tällainen itsensä sivuuttaminen voi altistaa jopa masennukselle.

Korostunut miellyttämisen tarve kytkeytyy tutkimusten mukaan muun muassa ahdistus- ja masennusoireisiin. Toisin sanoen, “liian kiltti” ihminen kantaa usein näkymätöntä taakkaa mielessään. Energiavarasi ehtyvät, kun itsellesi jää vain rippeitä annettavaksi. Ihmissuhteetkin voivat kärsiä, sillä miellyttäjänä et ehkä koskaan näytä todellisia tunteitasi muille. Ja silloin käy helposti niin, että alat etääntyä myös läheisistäsi. Kuinka kukaan voisi päästä lähelle, jos piiloudut jatkuvasti miellyttämisen naamion taakse? Moni, joka elää samassa miellyttämisen kierrossa, ei ehkä edes tunnista sitä uupumuksen syyksi. Mutta keho kyllä tietää. Päänsärky, vatsaoireet, univaikeudet, ahdistus – ne kertovat, että rajat on ylitetty liian monta kertaa.

Miten tästä voi toipua?

Miellyttäminen ei ole sinun vikasi. Se on ollut tapa selvitä, pitää yhteys yllä (vaikkakaan ei se todellinen, molemminpuolinen ja rakentava) ja saada oletettua rakkautta, tai ainakin vähemmän vihamielisyyttä. Mutta se ei ole ainoa mahdollinen tapa. Uudenlainen suunta alkaa siitä, että alat nähdä itsesi lempeämmin, ja myönnät, että ympäristösi paine sai sinut toimimaan näin. Kun et enää puolustele ja pakene alat nähdä itsesi, et ongelmana, vaan ihmisenä, joka on oppinut suojelemaan itseään niin kuin osasi.

Terapia voi olla sinulle arvokas tuki matkalla kohti sisäistä turvaa. Terapiassa harjoitellaan jämäkkää lempeyttä – tapaa sanoa KYLLÄ silloin, kun todella haluat, ja EI silloin kun tarvitset lepoa. Opettelet kuuntelemaan kehoasi, rauhoittamaan hermostoasi ja ennen kaikkea puhumaan itsellesi kuin hyvälle ystävälle. Se on uusi kieli, joka aluksi voi tuntua vieraalta, mutta joka alkaa tuntua tarpeelliselta jopa kodilta.

Sinäkin voit löytää tiesi takaisin itseesi

Jos tunnistat itsesi tästä, et ole yksin. Sinussa ei ole mitään väärää. Ehkä olet vain kantanut vastuuta liian pitkään, liian yksin, unohtanut, että sinullakin on lupa tulla kuulluksi, ilman että sinun täytyy jatkuvasti mukautua tai joustaa.

Sinulla on oikeus omiin tarpeisiisi. Oikeus sisäiseen rauhaan. Oikeus rajata ja levätä ilman syyllisyyttä. Se vaatii harjoittelua, mutta muutos on mahdollinen. Se ei ole suoritus, vaan lempeä paluu kotiin itseesi.

“Kun et enää yritä miellyttää kaikkia,

alat hiljalleen tulla näkyväksi myös itsellesi.”