Kun maailma ei ollutkaan turvallinen paikka

Oletko koskaan huomannut olevasi nopea reagoimaan ympärilläsi tapahtuviin asioihin? Minä huomasin itsessäni tämän joitakin vuosia sitten. Pidin sitä pelkästään hyvänä asiana. Olihan siitä hyötyä pienten lasten äitinä osata reagoida nopeasti erityisesti vaaratilanteissa jne. Asuimme kehitysmaassa, jossa piti olla valmiustilassa aina, levottomuuksien, ryöstöjen, maanjäristysten, kaoottisen liikenteen ja kaikenlaisten tilanteiden varalta. Kykenin siis toimimaan kaikissa näissä tilanteissa sekä niiden jälkeen nopeasti ja lamaantumatta (yes, koimme nämä kaikki). Kuitenkin jossain kohtaa aloin huomata, että olin oppinut tämän valmiustilan jo hyvin nuorena. Vaikka siitä oli hyötyäkin ja oloni oli turvallinen nopeasti pystyväisenä (näin luulin), oli sillä juuret, joiden ei olisi tarvinnut olla olemassa.

On olemassa hetkiä, jotka jäävät kehoomme elämään. Hetkiä, jolloin maailma muuttuu turvattomaksi paikaksi. Ehkä jouduit sietämään jatkuvaa riitelyä kotona, vanhemman mielenterveyden haasteita, alkoholismia perheessä, ehkä menetys, jota ei osattu kohdata, ehkä jouduit olemaan vanhempi vanhemmallesi, jäit liian yksin liian isojen asioiden tai tunteiden kanssa tai ehkä jotain sellaista, mitä sinun ei koskaan olisi pitänyt kokea.

Kun turvallisuus järkkyy varhaisessa iässä, se jättää jäljen, joka voi tuntua kuin raskaana painona sydämen ympärillä.

Kun elämä on jatkuvaa selviytymistä

Mieli ja keho ovat ihmeellisiä, selviytymään luotuja. Kun elämä näyttää kasvojaan, jotka satuttavat, opimme reagoimaan. Lopulta opimme olemaan jatkuvasti valmiustilassa, kuin sotilas, hereillä, valmiina pakenemaan, valmiina puolustautumaan, tai valmiina katoamaan niin täydellisesti, ettei kukaan voi meitä satuttaa. Näin silloinkin, vaikka elämä olisi normaalia ja tasaista.

Jos olet elänyt jatkuvassa valppauden tilassa, tiedät, mitä se tekee sinulle. Saatat nukkua huonosti, koska mielesi ei koskaan osaa hellittää. Syöt liian vähän, liian paljon tai et osaa olla hetkeäkään paikallasi. Voi olla, että hermostut helposti, kuormitut tai sulkeudut täysin, kun jokin muistuttaa menneestä, edes tiedostamatta, mistä se kumpuaa. Tasainen arki voi tuntua vaikealta sietää, koska olet parhaimmillasi silloin, kun pitäisi reagoida nopeasti ja ottaa asioita haltuun. Toisin sanoen hermostosi pelkää liika rauhallisuutta liian isossa määrin. Läsnäolo itsellesi katoaa.

Näin ollen, elämä voi olla kuin tiivis, teräksinen nyrkki rinnan päällä. Toisin sanoen kaikki näyttää ulkopuolelle hyvältä, samalla kuitenkin sisälläsi riehuu myrsky. Mutta myrsky, joka ei koskaan tyynny, uuvuttaa, tekee kaikesta vähän harmaampaa ja vähän raskaampaa.

Keho muistaa, vaikka mieli yrittäisi unohtaa

Tutkimukset ovat osoittaneet, että lapsuudessa koetut turvattomuuden tunteet voivat jäädä kehoon syvälle tallentuneena. Turvattomuuden tunteet voivat näyttäytyä ahdistuksena, masennuksena, lihaskireyksinä, kipuina tai ylitsepääsemättömänä väsymyksenä. Käyttäytymiseen tämä voi vaikuttaa kenties jatkuvana tarpeena näyttäytyä täydellisenä, ohjakset käsissä olevana, mukautuvana, kilttinä tai näkymättömänä.

Mutta toivon näkökulmana siinä, että keho muistaa, on myös, että keho voi oppia jotain uutta. Sen vuoksi sinun ei tarvitse jäädä ikuisesti sen pienen tytön/pojan vankilaan, jossa hän ei tuntenut olevansa turvassa.

Miten oppia tuntemaan turvallisuutta uudelleen?

Tie eheyteen on kuitenkin polku, jossa on hidasteita, mutta niistä huolimatta myös pieniä kauniita voittoja. On kyse siitä, että annat itsellesi luvan tuntea ja kohdata ne tunteet, joita olet ehkä vuosia yrittänyt kieltää. Sisäinen turvasi alkaa kasvaa, kun uskallat kohdata kipujasi tuettuna ja alkaa palautua ylivireydestä (tai alivireydestä jos olet päässyt jo sinne putoamaan). Näin ollen opit tukemaan omaa sisäistä ihmistäsi samalla itse ja luomaan jotain sellaista, mikä antaa turvan kokemuksen sinulle.

1. Ymmärrä ja hyväksy tunteesi: On täysin ok, että tunnet ahdistusta, vihaa tai surua. Niiden tukahduttaminen ei vie niitä pois. Usein tähän tarvitsee oikeanlaista tukea.
2. Opi tunnistamaan kehosi reaktiot: Kun ymmärrät, miten kehosi reagoi pelkoon ja turvattomuuteen, voit alkaa löytää keinoja rauhoittaa sitä. Vaikka osaatkin toimia hyvin tilanteissa nopeasti, pitää sinun myös palautua ylivireystilasta. Hengitys- ja rentoutusharjoitukset voivat olla uskomattoman voimakkaita.
3. Luo itsellesi turvaa: Se voi tarkoittaa, että hakeudut turvallisten ihmisten seuraan. Opettelet rajojen asettamista, mikä tarkoittaa sen määrittelemistä, mille alistat itsesi. Toisaalta turvan luominen itselle tulee esiin siinä, että annat itsellesi tilaa hengittää, levähtää pienissä osissa ensin ja olla juuri sellainen kuin olet.
4. Hae apua, jos tarvitset sitä: Useimmat tarvitsevat tässä prosessissa turvallisen ihmisen tukea ja ohjausta. Sopiva terapeutti voi olla sitä sinulle. Terapeutin kanssa työskentely voi avata lukkoja, joita et ehkä edes tiennyt olevan olemassa. Tukea on saatavilla. Sinun ei tarvitse selviytyä yksin.

Mutta toivon näkökulmana siinä, että keho muistaa, on myös, että keho voi oppia jotain uutta. Sen vuoksi sinun ei tarvitse jäädä ikuisesti sen pienen tytön/pojan vankilaan, jossa hän ei tuntenut olevansa turvassa.

Olet enemmän kuin selviytymisesi

Jos mikään tässä artikkelissa resonoi sinussa, haluan sinun tietävän yhden asian: Sinä olet niin paljon enemmän kuin se, mitä olet kokenut. Olet enemmän kuin ne hetket, jolloin tunsit olevasi turvaton. Olet enemmän kuin selviytyjä. Sinussa on valtava voima, joka ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi.

Anna itsellesi lupa ottaa ensimmäinen askel, toisin sanoen lupa alkaa löytää oma tapasi tuntea olosi jälleen turvalliseksi. Matka ei ehkä ole helppo, mutta jokainen pieni askel kohti valoa on voitto.

Ja mikä tärkeintä: Sinä olet sen arvoinen! 💛

Jos haluat keskustelutukea tai työstää turvattomuuttasi myös kehollisesti, ota yhteyttä! Sovitaan aika tapaamiselle ja edetään sinun vahvistumiseesi yhdessä!