Olen
sonja tuokkola
koulutukseltani
olen traumaterapeutti (Psykoterapian Maisteri, Tanska) ja Sosionomi (AMK). Perheeseeni kuuluu mieheni lisäksi kolme kouluikäistä lasta. Terapeuttina toimimisen lisäksi minusta on ihanaa olla äiti. Perheeseemme kuuluu myös suloinen karvakaveri, Coton de Tuléar. Hän on valloittanut kaikkien meidän sydämet!
Persoonana, samoin kuin terapeuttina olen rauhallinen, iloinen, herkkä ja empaattinen. Minusta sanotaan, että olen hyvä kuuntelija. Rakastan myös hyvää huumoria ja kunnon nauruja!
Voimaannun kävelyistä luonnossa. Metsä ja meri ovat erityisesti minulle tärkeitä elementtejä. Niiden äärellä rauhoitun. Nautin musiikin kuuntelusta, ystävien seurasta, yhteisistä hetkistä perheeni kanssa, itseni kehittämisestä ja kaikenlaisesta kauniista.
Teen terapiaa ammatillisuuden lisäksi myös sydämellä. Koen terapeuttina olemisen kutsumuksenani. Iloitsen nähdä ihmisten vahvistuvan ja löytävän omaan potentiaaliinsa elämässä.
Kansainvälisyys on muokkautunut myös osaksi identiteettiäni. Olen asunut ja työskennellyt eri puolilla maailmaa, mikä on vaikuttanut tapaani olla ja kohdata ihmisiä. Toimin monikulttuurisuutta sekä yksilön omaa elämänkatsomusta kunnioittavasti.

– Brene Brown
Oman tarinamme omaksuminen ja itsemme rakastaminen sen prosessin läpi on rohkeinta, mitä voimme koskaan tehdä.”


